Hyrsylän mutka on juuri sellainen, joka on jäänyt mieleen monista lehtiartikkeleista. Melkein jo tietää mitä odottaa. Aira Samulin itse odottaa kahvipannu kuumana vieraaksi atulevia ryhmiään Hyrsy-kissa sylissään. Hyrsy tarkkailee silmät suurina jokaista lähestyjää. Mielummin se haluaa seurustella emäntänsä kanssa, vieras saakin kokea ilkeän parkaisun yrittäessään sitä koskea.
Hyrsylän mutka on ollut olemassa jo 1500-luvulla. Kun Karjalan Hyrsylästä piti lähteä, oli Aira Samulin nuori tyttö, mutta ajatteleva nuori. Isä luotti häneen parheen "kokoajana" enemmän kuin muihin lapsiinsa. Perheen evakkoon lähtiessä ja kootessa tavaroitaan, otti Aira mukaansa vanhat valokuvat. Niistä on tehty nyt suurennoksia ja ovat kaiken kansan nähtävissä nukketalossa. Pihalla tulijan hämmentää vanha veturi. Se on kunnostettu ja varsin näkyvä maalaismiljöössä.
|

Aira Samulin on keräilijä - myös muistojen keräilijä. Hän kertoo vierailleen elämästään sodan jaloissa, hän muistelee isäänsä ja setäänsä kultamitalinyrkkeilijä Sten Suviota. Nämä kaksi miestä vaikuttavat hänen elämäänsä vieläkin.
Kuvat: Olavi Kaskisuo ja Kaarina Lehto |