- Radio Suomi - Ylen aikaisen iltapäivä 16:10 / 4.11.2002 -
Aira Samulin puhuu tänään selviytymisestä ja elämänilosta
Tänään White Ladyssä puhutaan selviytymisestä ja elämänilosta. Taiteilija Aira Samulin on Sinisessä hetkessä vieraana, ja hän puhuu tästä kaikille tärkeästä teemasta. Aira Samulin kertoo olevansa aito oma itsensä eikä esitä mitään. Hän on huomannut lapsesta saakka omaavansa myönteisen luonteen ja suhtautuvansa asioihin valoisasti. Kun muut ihmiset ovat ihmetelleet hänen valoisuuttaan ja positiivisuuttaan, hän on alkanut itsekin tiedostaa asian. Hän kuitenkin uskoo, että positiivisuutta voi myös harjoitella.
- Se voi lähteä siitä, että on nöytä elämää kohtaan ja kiitollinen siitä, mitä on saanut. Meillä on niin paljon kiittämisen aihetta. On esimerkiksi ihanaa kun on rauha maassa, Aira Samulin sanoo.
Samulin kiittelee myös Suomen ilmastoa. Hän arvelee, että purnaaminen on muoti-ilmiö ja tapa. Toimittaja otaksuu, että heimolaisuudella eli karjalaisilla sukujuurilla saattaisi olla jotain tekemistä iloisuuden kanssa. Aira Samulin vahvistaa, että näin voi olla.
Aira Samulin kertoo mm. tyttärensä sairaudesta. Hän osasi kuitenkin tuoda tähänkin elämänvaiheeseen iloa ja huumoria. Tämä antoi hänelle lopullisesti varmuuden siitä, että ilo kuuluu todella elämään. Aira Samulin sanoo, että haluaa olla täällä mahdollisimman kauan ja on kiitollinen elämästä. |