Onnen Aika Maaliskuu - Huhtikuu 2002

Ikinuoren Aira Samulinin elämänohje:

"Elän tätä päivää"

- En ole katkera, vaan hyvin nöyrä elämän edessä, vaikka se on tuonut eteeni rankkojakin kokemuksia. Pidän yllä mahdollisimman positiivista elämänasennetta ja elän tätä päivää. Näin sanoo Aira Samulin, valloittava Suomen kansan rakastama ikinuori. Vasta 75-vuotias.

Airan poikkeuksellinen pukeutuminen alkoi kiinnittää huomiota jo noin 25 vuotta sitten. Kun hän täytti 50 vuotta, eräs naistenlehti teki hänestä jutun, jossa Aira Samulin oli pukeutunut sellaisiin vaatteisiin, joita hänen ikätoverinsa tavallisesti käyttivät. Tukka oli nutturalla, huivi päässä, puserona oli virttynyt villatakki ja hame ulottui nilkkoihin. Meikkaus oli unohdettu kokonaan. Sisäsivuilla hän esiintyi mieluisemmissa muotivaatteissa: minihameessa, punainen tukka hulmuten ja meikit kohdallaan. Juttu herätti melkoista huomiota.

Aira Samulin osaa elää omalla tavallaan. Hän rakastaa vanhoja tavaroita ja tapoja, mutta pukeutuu kuin teinityttö. Hiljattain saavutettu 75 vuoden ikä ei tässä menossa ole lainkaan vaa´an punnuksena. Aira sonoo, ettei hän pukeudu tyttöjen malliin ärsyttääkseen kanssaihmisiään, vaan sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta ja mukavalta.

- Minusta tällaisen vastakohtaisuuden esittäminen tuntui vain hauskalta, enkä halunnut ärsyttää sillä ketään. Toisin kävi. Sain sekä kannustussoittoja, kiitoksia ja yllytyssoittoja, mutta osa soittajista oli vihaisia ja kiukkuisia: eikö tuon ikäinen ihminen edes osaa hävetä ja pukeutua siten kuin vanhenevalle naiselle sopii, Aira muistelee.
Aira hämmästyi vaatteiden saamasta ristiriitaisesta vastaanotosta. Hän toimi tuolloin sekä tulosvastuullisena muotisuunnittelijana että sisäänostajana. Molemmat asukokonaisuudet olivat liikkeen omasta tuotevarastosta.
- Tuolloin 1970-luvulla olin monien mielestä liian vanha käyttämään minihametta tai vahvaa meikkiä. Työssäni jouduin kuitenkin jatkuvasti seuraamaan, millaisista vaatteista nuoret pitivät.

Asenteet ovat hitaasti muuttuneet suvaitsevampaan suuntaan. Monet nuoret naiset ja tytöt ovat tulleet sanomaan Airalle, että "voi kunpa minäkin uskaltaisin sinun iässäsi pukeutua sen ajan muotivaatteisiin".
- En ole koskaan uhallani suunnitellut tai valinnut vaatteita, joista en pidä. Olen nöyrä myös pukeutumisessani, Aira sanoo.

Terveet elämäntavat yksinkertainen resepti

Ikinuori Aira puhkuu elämäntarmoa. Hän jaksaa hymyillä, nauraa valloittavasti, keskittyä toisen sanomiseen. Mikä on tämän nuorekkaan olemuksen ja terveyden salaisuus? Aira vastaa, ettei hänellä ole siihen mitään ihmekonsteja olemassa.
- Pyrin pitämään kiinni muutamista asioista, jotka jokainen meistä tietää: nukun riittävästi, en käytä alkoholia, tupakkaa tai huumeita. Liikun melko paljon ja katson mitä syön.
- Enkä ole katkera, vaan hyvin nöyrä elämän edessä. Pidän yllä mahdollisuuksien mukaan positiivista elämänasennetta.
- Totta kai minunkin elämässäni on ollut tukalia ja vaikeita paikkoja. Olen käynyt tuhon partaalla, kuten koko Suomen kansa. En ole kuitenkaan halunnut rangaista vaikeuksista itseäni enkä läheisiäni. Jos suinkin mahdollista, jätän vaikeat asiat taakseni niin hyvin kuin osaan, sanoo Aira Samulin.

Olen yhä viihdyttäjä enkä pelkkä tanssija

Aira Samulin kai tunnetaan parhaiten työstään tanssin alalla, mutta hän on tehnyt pitkällä urallaan paljon muutakin. Itse hän sanoo tällä hetkellä pitävänsä itseään ensisijaiseti viihdyttäjänä.
- Hyvin usein katsojat sanovat jälkeenpäin, että halusimme tulla katsomaan sinua ihan elävänä. Olen iloinen siitä, jos voin tuottaa ihmisille hyvää mieltä.
- Ehkäpä olen syntynyt viihdyttäjäksi. Äitini järjesti ja ohjasi Karjalassa Hyrsylän mutkassa näytelmiä, kuvaelmia ja joukkoesiintymisiä. Erikoisen rakas hänelle oli venäläinen tanssija Anna Pavlova.
- Minusta on tavattoman mukavaa, kun saan muutamiakin ihmisiä nousemaan tuolistaan ja tekemään pieniä kuntouttavia liikkeitä. Jälkeenpäin yleisö tulee usein kysymään, että missä tällaista pienimuotoista liikuntaa voisi harrastaa useamminkin.

"Olen eläkkeellä"

Aira Samulin muistuttaa, että aktiivisesta toiminnastaan huolimatta hän on eläkeläinen - ollut jo yli kymmenen vuotta.
- Tanssi ei tuo enää minulle jokapäiväistä leipää. Tietysti tanssin mielelläni vieläkin esiintyessäni, mutta se ei ole esiintymisen keskeinen osa. Aira kertoo hakeneensa yli kymmenen vuotta tanssijan taiteilijaneläkettä - turhaan. Vihdoin se kuitenikin järjestyi.
- Pari vuotta sitten kirjoitin hakulomakkeeseen ammatikseni "muu" ja heti tärppäsi. Ilmeisesti minun esittämääni tanssia pidettiin liian "kevyenä" verrattuna johonkin balettiin tai klassisiin seuratansseihin. Hyvä näinkin; parin tonnin eläkkeelle löytyy etsimättä käyttöä.

Terveyskasvatus verissä

Terveyskasvatus ja terveysliikunta on Airalla verissä. Hänen Pirjo-tyttärensä on 55-vuotias ja mielisairaalassa. Myös hänen 55-vuotiaana kuollut äitinsä oli mielisairas, kuten Pirjon isäkin, hänen entinen aviomiehensä. Tässä on myös eräs syy siihen, että Aira on aina pyrkinyt ajamaan mieleltään sairaiden asiaa - myös politiikkaan Espoon ja Helsingin valtuustoissa osallistuessaan.
Hän on myös erittäin tyytyväinen siihen, että viranomaiset ovat alkaneet kiinnittää asiaan entistä enemmän huomiota, vaikka lamavuosina hoidon vaatimia määrärahoja on jatkuvasti supistettu.
- Olen tavattoman iloinen siitä, että näiden vuosien aikana myös mielenterveyden hoito-ongelmista on yhä enemmän puhuttu valtuustossakin. Jos minä olisin puhunut joskus Karjalassa Hyrsylän mutkassa näistä asioista yhtä avoimesti, niin minut olisi kai pltettu roviolla, Aira nauraa.
Iloisena hän kertookin, että eräs hänen ystävistään kutsuukin häntä "Hyrsylän mutkan noidaksi", "Karhun kaatajan muijaksi" tai "Lakitieteen tohtoriksi". Aira on iloisen ylpeä kaikista näistä lempinimistään, joihin kaikkiin liittyy hitunen tottakin. Ellei hän olisi jäänyt tyttösenä sotaorvoksi, niin hän olisi kenties lähtenyt opiskelemaan lakitieteitä.

Airan isä oli ammattisotilas, joka kaatui heti jatkosodan alussa. Aira ja hänen äitinsä lähtivät etsimään kaatunutta isää. He löysivät isän, silloin jo kaatuneen, Nuijamaalta. Paikalla olleiden sotilaiden mukaan hän oli puhunut vaimostaan ja lapsistaan aivan viime hetkeensä saakka. Aira sanookin, että isä on yhä edelleen hyvin rakas ja läheinen.
- Minusta tuntui, että isä saattoi nähdä lävitseni ja minä puolestani tiesin ilman sanoja, mitä hän ajatteli ja mitä mieltä hän oli mistäkin asiasta. Näen hänet yhä usein unissani, hän antaa minulle neuvoja pulmissani ja minäkin ymmärrän häntä entistä paremmin.

Vapaa-ajan asunto on osa Karjalaa

Isänsä muistoksi hän tilasi kuvanveistäjä Taru Mäntyseltä graniittipatsaan isästään. Se on sijoitettu Airan "toisen kodin", Hyrsylän mutkan pihamaalle. Aira on henkilökohtaiseti hyvin tyytyväinen patsaaseen, vaikka sanookin, että hänen täytyy vielä elää pitkään ja tehdä kovasti työtä, jotta saa teoksen maksetuksi.
Hyrsylän mutka on Airan ja Ekku Peltomäen vapaa-ajan asunto, mutta se on myös omin voimin rakennettu ulkomuseo. Päärakennus on pyöröhirsistä rakennettu karjalaistyylinen suuren maatilan päärakennus. Vuosien varrella sinne on hankittu kaikkea Airan elämään tai karjalaisuuteen liittyviä esineitä. Siellä on mm. lelumuseo, jossa on esillä 500 nukkea ja 300 teddykarhua. Airan uuden elokuvan Tango kabaree - videota myydään isän patsaan rahoittamiseksi. Pihassa on myös vanha höyryveturi isovanhempien muistolle, tykki edellisen sukupolven kunniaksi, vanhoja aittoja, vanhoja käsitöitä sekä lapsuusajan valokuvia.
Museo on avoinna ympäri vuoden, hirsilinnassa myös pullakahvit.

Kun Aira Samulinista tehtiin elokuva, samoihin aikoihin äänestettiin Suomen onnellisimmasta ihmisestä. Aira voitti äänestyksen.

Aira on rikkonut totuttuja taoja ja ihmisille asetettuja rajoituksia aivan tahallaan. Hän on naimisissa itseään 19 vuotta nuoremman Ekku Peltomäen kanssa. He ovat olleet naimisissa 28 vuotta. Kaupunkiasunnot ja toimistot heillä ovat eirllään, sillä 24 tunnin yhdessäolo saattaa olla aika ajoin rasittavaa.
Edellinen avioliitto olikin Airalle todellinen helvetti. Hänen miehensä oli mielisairas ja alkoholisti, joka pahoinpiteli vaimoaan ja lastaan. Hän olisi kymmenet kerrat eronnut miehestään, mutta oman äidin eläessä hän ei kerta kaikkiaan voinut tehdä sitä. Äidin mielenterveys heikkeni leskeksi jouduttua. Oman tyttären avioero olisi voinut järkyttää häntä liikaa. Vasta äidin kuoltua 55-vuotiaana Aira saattoi tehdä oman rakaisunsa.

- Minulle vanhempani ovat yhtä läheisiä. Äiti kuoli 55-vuotiaana, isä jatkosodan ensimmäisinä päivinä. Minulle sanottiin, ettei äidille saa tuottaa surua. Siksi opin jo pikkutyttönä kätkemään suruni.

Nykylaman aikana mielenterveyshoidon alasajo on ollut Airalle todellinen järkytys. Kuinka hyvinvointiyhteiskunnalla voi olla siihen "varaa"?
- Olen tehnyt urakalla töitä ja tapellut kuin naarasleijona Lapinlahden sairaalan puolesta. Se on kaikesta huolimatta ollut tuhansille mielenterveyspotilaille todellinen tuki ja henkinen koti. Keskellä suurta kaupunkia se on ollut rauhan tyyssija monelle potilaalle. Kaiken lisäksi se on ollut lähellä monien potilaiden omaisia ja toisaalta osoittanut heillekin, miten ympäristökin voi rauhoittaa potilasta.
- Nykyinen elämänmuoto on kovin kiireinen ja se voi rasittaa lasten ja nuorten mielenterveyttä. Meidän on yhteiskunnassakin pyrittävä rauhoittamaan ympäristöä ja elämää ehille ja kaikille meille.
Aira täytti 75 vuotta helmikuun lopulla ja juhli elokuvateatteri Rexissä. Siellä kerättiin varoja lasten ja nuorten mielenterveystyön hyväksi.

Terve ja iloinen naarasleijona

Airan sairauksista ei ole totuttu näkemään isoja juttuja. Eiväthän sairaudet tuntuisi istuvankaan tähän elämää sykkivään ja elämää nähneeseen nauravaiseen naiseen.
- Tietysti minäkin olen sairastanut kaikki normaalin ihmisen yleiset sairaudet. Eräs ystäväni päivitteli minulle 30 vuotta sitten, että kun minulla ei ole koskaan mitään sairauksia. Sattumoisin elämäni ei tuolloin ollut todellakaan erityisen hyvässä kunnossa; tyttärieni sairaus oli juuri todettu ja henkilökohtaistkin asiat tuntuivat olevan solmussa. Menin lääketieteellisiin tutkimuksiin ja minulla todettiin syöpä. Se havaittiin riittävän ajoissa ja tuntuu nyt olevan rauhoittunut.
- Jokaisen on itse opittava kuulemaan oman kehonsa ääinä. Minä uskon, että useimmista sairauksista voi selvitä. Toisaalta, jos toisin on määrätty, niin pitää yrittää elää sairautensa kanssa. En itsekään tunne olevani mikään luonnonoikku ja elän päivän kerrallaan.
- En pelkää kuolemaa enkä ajattele sitä. Ei täällä kukaan ole ikuinen. Paljon tärkeämpää on miettiä, elämää. Kuolema tulee ajallaan sitten kun on tullakseen. Minä elän tätä päivää.

- Lapsia ja nuoria tulee neuvoa ja opettaa. Käskeminen ei kuitenkaan opetusmenetelmien joukkoon kuulu. Paras keino on hyvä esimerkki.

Tunteet pitää osata näyttää

Suomalaisten elämä ja erityisesti naisten elämä on vuosien varrella muuttunut paljon paremmaksi, vaikka toisin väitetään. Aito ihminen voi näyttää tunteensa, Aira pohtii.
- Ennen ei voinut kertoa edes ystävilleen tai sukulaisille, jos aviomies pahoinpiteli häntä. Sellainen leimasi myös kertojansa. Sama koski avioeroa. Eronneelta naiselta katosivat usein myös ystävät ja tukijat eikä häntä välttämättä ymmärretty työpaikallakaan.
- Toisaalta myös lasten on annettava näyttää tunteensa. Se ei tietenkään tarkoita täydellistä riehumisvapautta, mutta suuttuminen voi kertoa paljon myös lapsen pahasta olosta tai vaikeuksista. Lapselle täytyy antaa aikaansa ja hänen elämäänsä tulee seurata.
Aira muistuttaa, että perheen mallin lapsi hankkii omasta kodistaan. Jos lasta laiminlyödään kotona, niin sama malli seuraa helposti sukupolvelta toiselle.
- Elämä on kaikkinensa helpottunut vuodien myötä, mutta eivät mitkään tukirahat voi korvata aitoa vanhempien rakkautta. Ei lapsia voi kasvattaa minkään tietokonemallin mukaisesti. Vanhempien tulee säilyttää oma auktoriteettinsa ja se saavutetaan ilman vitsaa ja voimankäyttöä.

Ihminen on ihminen hameessa tai housuissa

Aira Samulin on ehtinyt osallistua poliittiseen vaikuttamiseenkin jo toistakymmentä vuotta. Hän on tyytyväinen siitä, että naiset ovat entistä aktiivisemmin politiikassa ja heidän työnsä näkyy myös julkisissa palveluissa. Sen sijaan korkeimmalla tasolla ei nainen ole hänen mielestään suurestikaan muuttanut poliittista kulttuuria.

- Se taitaa olla niin, ettei tasavallan presidentti voi muuttaa vakiintuneita poliittisia käytäntöjä.
Huono asia nurten suhtautumisessa politiikkaan on se nälvimisen käytäntö, joka on tuotu kaduilta saleihin ja lehtien palstoille.
- Poliitikot ovat itsekin olleet tähän syypäitä, kun ovat levitelleet yksityisasioitaan julkisuudessa. Seruauksena on ollut, että toimittajat ovat oma-aloitteiseti lähteneet kaivelemaan poliitikolle arkoja asioita. Minua pelottaa, että kyvykkäät ihmiset voivat jättää koko politiikan sen mukanaan tuoman julkisuuden vuoksi.

Ei neuvoja eikä opettaja

- Kun kerron omia mielipiteitäni varsin auliisti, monet saattavat luulla, että olen yksityiselämässäkin sormi pystyssä kulkeva opettaja tai maailmanparantaja. Se on minusta kauhea näky. Jos elämälläni voin antaa hyvää esimerkkiä jollekin, niin siitä olen iloinen, mutta tositen opettaminen vastoin jonkun omaa tahtoa on minusta vihoviimeinen ajatus.
Aira korostaa, että lapsia ja nuoria voidaan ja tuleekin neuvoa, muttei tuomita. Ihmisen luontaista elämänmyönteisyyttä ei pidä loukata. Kanssaihmisten pitää antaa elää omaa elämäänsä ja itse on elettävä omaansa mahdollisimman oikeudenmukaisesti.
- Vanha ihminen on yleensä kokemuksensa perusteella elämässä näkijä. Hän tietää millaisia seuraamuksia on mistäkin asiasta. Sen vuoksi hän voi kokemuksiaan jakaa eteenpäin ja kertoa niitä jos joku haluaa. Omia kokemuksiaan ei pidä kuitenkaan mennä tyrkyttämään toisille, Aira sanoo.

Tekstit: Jussi Niininen
Kuvat: Henrik Kettunen, Mediataju Oy