Elokuun lopun sää näyttäytyy kauneimmillaan Hyrsylän mutkassa Nummi-Pusulassa. Aira odottaa tytärtään ja tämän kymmentä asuinkaveria perhehoitokodista vieraakseen. Tunnelma on jännittynyt.
- Etukäteen ei voi tietää, millä päällä Pirjo on, Tapaaminen menee täysin hänen ehdoillaan. Jos Pirjo on väsynyt matkasta, outo ympäristö saa hänet hermostumaan. Tällöin harhat vievät hänet välittömästi. Yllättäen haän voi olla myös valloittavalla päällä. Mitään ei kuitenkaan kannata toivoa, olen pettynyt niin monta kertaa.
Emme siis aseta paineita. Vieraita odotellessa tutustumme Hyrsylän mutkan viehättävään pihapiiriin ja Ekun istuttamiin kymmeniin hedelmäpuihin. Samalla kertaamme Pirjon sairastumisen historiaa.

Sairaus riipaisee syvältä

Pirjo Samulin oli sairastuessaan keskikoulun viidennellä luokalla ja luokkansa priimus.
- Pirjo oli 16-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran kertoi minulle huonosta olostaan ja pyysi, että veisin hänet psykiatrille. Hän ja Jari olivat viettäneet kesänsä kavereiden kanssa maaseudulla, missä Pirjo oli oireillut. Ensiksi ajattelin, että kyse oli vain murrosiästä ja syytin jopa Beatlesia, sillä Pirjo oli usein sanonut menevänsä naimisiin Paul McCartneyn kanssa.
- Psykiatri huomasi heti, miten vakavasta sairaudesta oli kyse. Kerrottuaan taudinkuvan minulle sydäntäni ahdisti. Poistuttuani odotushuoneeseen Pirjo oli lopullisesti avautunut psykiatrille ja paljastanut kaikki kokemansa ahdistavat kokemukset. Minun läsnäollessa Pirjo ei ollut raskinut niitä kertoa. Myöhemmin sain tietää, että lääkäri oli kaiken kuultuaan purskahtanut itkuun.

Helge Samulin oli luonteeltaan ailahtelevainen ja väkivaltainen. Puolisonsa mielisairaudesta Airalla ei ollut vielä liiton aikana aavistustakaan. Se selvisi vasta eron jälkeen, kun Aira sai entiseltä mieheltään kirjeen mielisairaalasta.
- Jos minulla olisi ollut tuolloin yhtä paljon tietoa kuin nyt, olisin hakenut apua ja toimittanut Helgen hoitoon. Olisin varmasti tullut toimeen hänen mielisairautensa kanssa, jos olisin vain tiennyt siitä. Helge verhosi sairautensa juomiseen ja väitti alkoholin muuttavan hänen käyttäytymistään. Niinpä pidin häntä väkivaltaisena alkoholistina. Nyt kun tiedän, miltä psykoosissa oleva ihminen näyttää, voin varmuudella sanoa, että Helge oli jatkuvassa psykoosissa. Hän näki harhoja ja syytti minua asioista, joita ei ollut olemassakaan.

Jari pelasti minut
Vaikka Pirjon isä oli tyttären sairastuessa jo mielisairaalassa, ei Aira osannut aavistaa, miten vakavasta sairaudesta Pirjon kohdalla oli kysymys. Pirjon sairaus eteni pikku hiljaa ja salakavalasti. Koulu jäi, välillä hän oli hoidossa sairaalassa, välillä kotona.
- Pian huomasin, että nuori ja kaunis tyttäreni oli täysin puolustuskyvytön. Hän oli vaaroille ja houkutuksille altis. Pelkäsin hänelle käyvän huonosti ja halusin aina olla läsnä.
- Aloin järjestää nuorisotilaisuuksia, joissa Pirjokin pääsi tekemisiin ikätovereidensa kanssa ja sai tanssia.

Pirjon vuoksi jaksoin elää vaikeassa ja väkivaltaisessa avioliitossani. Pirjon vuoksi en katunut suhdetta hänen isäänsä, sillä ilman tätä minulla ei olisi ollut niin kaunista ja ihanaa tytärtä.
- Olinkin jo uppoutumassa Pirjon maailmaan, kunnes tajusin, että minun on myös huolehdittava Jarista. Hänen takiaan minun on kestettävä. Jari tavallaan pelasti minut. Hänen ansiostaan pystyin myös auttamaan Pirjoa.

ÄIDIN JA TYTTÄREN VAHVA SIDE

Pirjo oli välillä hoidossa Lapinlahdessa ja Hesperiassa, mutta pysyi mukana Rytmikkäissä aina 17-vuotiaaksi asti. Lopulta lääkärit suosittelivat lopulliseksi sijoituspaikaksi Nikkilää.
- Vaikka yksinhuoltajana minulla oli huutava puute rahasta, palkkasin kotiin yksityisen hoitajan. Halusin Pirjon pysyvän kotona. Pirjo ei kuitenkaan sopeutunut kotiin. Hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi missään, vaan halusi sairaalaan.
- Se oli minulle kauhea paikka, sillä Nikkilään oli niin pitkä matkakin. Lopulta alistuin. Minulle tärkeintä oli, että tyttäreni säilyi hengissä. Hän oli yrittänyt itsemurhaa niin monta kertaa.
- Nikkilä masensi Pirjon. Hän tunsi, että oli joutunut antamaan sairaudelleen periksi. Lääkitys oli hirveä ja hänet laitettiin suljetulle osastolle. Pirjosta tuli apaattinen ja liikkumaton.

Aira kävi päivittäin tapaamassa tytärtään. Matkat sairaalaan olivat pitkiä ja piinallisia. Usein kävi niin, että uuvuttavan matkan päätteeksi tytär kieltäytyi tapaamasta äitiään.
- Pirjon jouduttua Nikkilään vuokrasin hänelle yksiön Helsingistä. Halusin, että Pirjolla on paikka, jota hän voi sanoa kodikseen. Maksoin vuokraa 15 vuoden ajan, mutta Pirjo kävi siellä vain kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla hän ahdistui.
- Hyrsylän mutkaa rakentaessani ajattelin koko ajan, että Pirjo muuttaa tänne, täällä hän parantuu. Ei onnistunut. Pirjo ahdistuu täälläkin.
Nykyisin Pirjo asuu perhehoitokodissa Askolassa. Kuntoutus suljetusta laitoksesta avoimeen perhehoitokotiin vei neljä vuotta.
Lääkitystä vaihdettiin vähitellen miedommaksi, mutta Nikkilässä saadut kovat lääkkeet ovat jättäneet pysyvästi jälkensä Pirjoon.

- Sopeutuminen oli vaikeaa ja vei oman aikansa. Perhehoitokodin johtaja Terttu Saarinen on ollut kärsivällinen. Hän todella tykkää Pirjosta, Aira kiittää.
Perhehoitokodin vaikutus näkyy nyt vuosien jälkeen Pirjossa. Aira kertoo, että tytär on saanut takaisin kadonneita luonteenpiirteitään. Pirjo jaksaa jo nauraa ja laskea leikkiä.
Vaikka Aira tapaa Pirjoa epäsäännöllisesti, välit tyttäreen ovat edelleen kiinteät. He puhuvat usein puhelimessa ja Aira sanookin saavansa heti palautetta, jos ei ole johonkin aikaan ehtinyt soittaa.

- Pirjolla on ajoittain iloinen luonne. Hän nauraa ja kertoo, kuinka hauskaa hänellä on toisessa maailmassa. Jari onkin viisaasti sanonut, että meidän ei pidä yrittää muuttaa Pirjoa, vaan meidän on hyväksyttävä hänet sellaisena kuin hän on.
Askolassa Pirjo viihtyy niin hyvin, että sanoo paikkaa kodikseen.
- Pirjolla on jopa tulevaisuuden suunnitelmia. Hän toivoo pääsevänsä perhehoitokodista samaan vanhainkotiin minun kanssani. Pirjo olisi silloin 63-vuotias ja minä 83. Minusta se on hyvin kaunis ja viisas jatus. Sydämestä lähtöisin.

TIEDON SUURLÄHETTILÄS

Vahvana ja iloisena naisena tunnettu Aira myöntää, että on läheistensä kohtaloa itsekseen itkeskellyt.
- Kyllä minullekin tulee heikkoja hetkiä. Aikani itkettyä päädyn siihen, että on turhaa tuhlata voimia surkutteluun, sillä tarvitsen niitä. Olen luonut ympärilleni tekemistä, etten jää kiinni ajatuksiini. Jos en pidä itseäni pystyssä, en voi auttaa muita. Auttamiseni on pikku hiljaa laajentunut lähipiiristä muihinkin ihmisiin. Olen julkisesti puhunut mielisairauksista ja puolustanut sairastuneita. On väärin ottaa heiltä, joilla ei ole kykyä puolustautua, siksi olen näkyvästi puolustanut myös Lapinlahden sairaalan pysymistä mielisairaiden hoitolaitoksena.
- Minulla on lähiomaisena paljon kokemusta Tammiharjusta, Hesperiasta, Nikkilästä ja Lapinlahdesta. Lapinlahdessa on lämmin, terapeuttinen miljöö. Potilaiden ulottuvissa ovat hiekkaranta, kaunis puisto, kukat ja omenapuut. Ne ovat inhimillisiä tekijöitä, joita ei steriilistä ympäristöstä löydy. Kärsimysten yhteydessä on väärin puhua rahasta ja säästämisestä. Hyvä ympäristö vähentää lääkkeiden määrää ja lyhentää hoitoaikaa.

- Skitsofrenia on hengenvaarallinen ja vakava sairaus. Siihen sairastuneiden elämä on raskasta. He joutuvat käyttämään paljon voimia pysyäkseen todellisuudessa, koska harhat pyrkivät viemään heitä vähän väliä. Yleensä potilaat vain makaavat. Skitsofrenia on tavallaan kuolemantuomio perheessä, sairastuipa siihen itse, puoliso tai lapsi. Se on jopa kuolemaa pahempi koettelemus. Kun yksi sairastuu, koko perhe tarvitsee hoitoa.

- Valtion pitäisi myös tukea perhehoitokoteja. Niiden perustaminen on liian vaikeaa. Terttu Saarisen kaltaiset ihmiset tarvitsevat kannustusta ja arvostusta. Terttu perusti hoitokodin miettiessään, kuinka voisi hoitaa omat lapset kotona ja samalla tehdä ansiotyöötä. Hän lähti liikkeelle tyhjästä, omalla rahoituksella. Minä olen näiden vuosien aikana nähnyt läheltä, kuinka tärkeää hänen tekemänsä työ on. Hänen luonaan monet mielenterveyspotilaat ovat saaneet kodin, Pirjokin. Askolassa käydessäni ihailen aina, miten luontevasti Tertun koko perhe suhtautuu mielenterveyspotilaisiin.

- Heihin suhtaudutaan usein ennakkoluuloisesti. Se on tietämättömyyttä ja sen poistamiseksi on taisteltavatietämättömyyttä ja sen poistamiseksi on taisteltava. Meidän omaisten tehtävänä on avautua ja saada muut ymmärtämään, mistä on ksyymys.

- Skitsofrenia ei ole kenenkään syy. Olen itsekin sortunut itsesyytöksiin, enkä ole löytänyt virhettä, joka olisi taudin tyttärelleni aiheuttanut. Jos olisin sen aiheuttanut, tekoni olisi ollut pahempi kuin murha. Skitsofrenian puhkeamista ei voi estää. Pirjon sairauteen ei ole syyllinen edes hänen isänsä. Hän oli itse skitsofreenikko, ei häneltä voinut edellyttää normaalia käytöstä.

RAKKAUS EI LOPU

Pirjo ja muut perhehoitokodin asukkaat saapuvat vihdoin. Äidin ja tyttären kohtaaminen on lämmin, varovainen.
- Hei kulta, kuinka matka sujui, Aira tervehtii. Pirjo kertoo syöneensä matkalla suklaata ja etsii suurta veturia pihapiiristä. Aira näyttää veturin ja esittelee sen jälkeen muille vieraille Pirjon isoisän, Viktor Suvion näköispatsaan. Pian siirrytään syöttämään pässejä ja sen jälkeen hörpätään kahvit, Hyrsylän avarassa pirtissä.
- Tämä nainan ei tarvitse hoitoa, Pirjo sanoo perhehoitokodin johtajalle ja osoittaa Airaa.
Äiti silittää tyttärensä harmaata tukkaa. Pirjo kertoo, että harmaa hiustenväri rauhoittaa häntä.
- Halataan kulta, Aira pyytää.
- Aina vaan pitää halata. Eikö se koskaan lopu. Halaamisen jälkeen pitää taas kohta halata, ekä loppua näy, Pirjo filosofoi.
Äidin ja tyttären keskinäinen rakkaus ei lopu koskaan. Olkoonkin se kuinka kivulia tahansa.

- Perhehoitokodissa Pirjo on kuntoutunut niin hyvin, että jaksaa jo nauraa ja laskea leikkiä. Suljetussa sairaalassa Pirjo oli masentunut ja apaattinen, jopa vihamielinen.