Mielenterveys 3 / 2002

Aira Samulin: Perhehoidon asukkaat eivät ole kummajaisia

Tällaisissa juhlissa olisi ystäväni Tarmo Manni viihtynyt, huudahti Aira Samulin, kun hänen ja tyttärensä Pirjon vieraat tekivät lähtöä kotiin mieli keveänä ja kakun maku suussa.

Aira Samulin pitää päivittäin yhteyttä Pirjo-tyttäreensä. Tämä on perhehoidossa maaseudulla, mutta ei suinkaan piilotettuna ja unohdettuna.

Askolan kyläläisten ja psykiatristen perhehoitopotilaiden yhteinen tilaisuus loppukeväällä oli todella tarmomannimaisen iloinen, rempseä ja tärkeilemätön. Murheet ja ilot tulvahtelivat puheisiin peräjälkeen limittäin. Vakavimman murheen keskellä puhkesi joku laulamaan suosikkitangoa, puhumaan iloisia asioita enkeleistä tai esittelemään kauan toivottuja uusia kenkiä.

Härmäläisperäinen ujous, jäykkyys ja kruusailu puuttuivat, kun itäisellä Uudellamaalla perhehoidossa olevat helsinkiläiset kohtasivat Askolassa lähiseudun asukkaita. Paikkakin oli sopivan leppoisa ja tunnelmallinen: pitopaikaksi peruskorjattu entisen viljamakasiinien tirehtöörin talo, jonka saunassa syntyi kuuluisa kirjailija Johannes Linnankoski.

Aira Samulin tunnetaan vauhdikkaana ja ikinuorena tanssiliikunnan puolestapuhujana. Askolan kylätilaisuus toi esiin herkempiä sävyjä hänen luonteestaan. Tytär Pirjo tarvitsee mielenterveyspotilaana muiden hoivaa, mutta häntä ei ole nolostuen piilotettu julkisuudelta.
- Me ihmiset olemme kaikki erilaisia - se on ihana asia. On oikein, että jokainen hyväksytään ja että häntä arvostetaan sellaisena kuin on. Ennen kyläyhtesö huolehti myös heikommista jäsenistään, perusteli Samulin alueen asukkaille lähtenyttä yhteiskutsua.
- Lisäksi haluan ihmisten huomaavan, että eivät nämä perhehoidossa asuvat mitään kummajaisia ole.
Niin kuin eivät olleetkaan. Hiljaisia tai nauravaisia aikuisikäisiä ihmisiä, jotka ottavat nopeasti puheeksi itselleen tärkeitä asioita.

Keikat ja Hyrsylän mutka vievät paljon Aira Samulinin aikaa, mutta aina ajan salliessa hän tapaa tytärtään ja soittaa joka päivä.
- Pirjo kertoo päivän kuulumiset ja usein laulaa minulle puhelimessa. Omille 75-vuotispäivilleni hän ei voinut tulla, mutta nyt juhlimme yhdessä kummankin synttäreitä, kuten monta kertaa ennenkin ja ihan omassa rauhassa, Aira Samulin sanoo.

Äidillä ja tyttärellä on lämpimät välit. Käsi hakeutuu nopeasti käteen, halataan ja tanssitaan. Äiti häkeltyy kyyneliin, kun tytär laulaa ja tanssii tutun tunnelmakappaleen "Sydämesi tyhjä huone". Taiteilijaverta on Pirjonkin suonissa.
Vähää aikaisemmin oli Pirjo laulanut kakunsyönnin lomassa Beatlesien "Eight days a week" sanasta sanaan, sillä hän on suuri beatlesfani.

Satavuotias perhehoito

Psykiatrisella perhehoidolla on Suomessa 101 vuoden perinne. Joissakin kodeissa on jo kolmas sukupolvi hoitotehtävissä. Toiminta alkoi, kun Kivelän sairaalassa Helsingissä oli osastolla tungosta. Ylilääkäri ehdotti, että kunnoltaan vakaita potilaita lähetettäisiin maaseudun rauhaan.

Perhehoito on edelleen tehokas ja inhimillinen hoitomuoto. Helsingillä on 123 potilasta sijoitettuna 23 kotiin Itä-Uudellamaalla. Aikaisemmin toimintaa ohjattiin Nikkilän sairaalasta. Nyt sairaala on todettu tarpeettomaksi, ja vastuu on kaupungin kaakkoisella terveysyksiköllä.

Pirjo Samulin on asunut Terttu Saarisen perheessä jo 10 vuotta. Kaupunki maksaa palkkaa hoitajalle, joka työskentelee "toimeksiantosuhteessa". Kaikilla on oma huone ja yksityisyys, mutta jokainen osallistuu kykynsä mukaan yhteisiin arkiaskareisiin. Hoidettavilla on myös yhteisiä tapaamisia ja retkiä.
Hoitokodissa on useampia hoidettavia, harvoin yksi.
- Huonommassakin kunnossa oleva pärjää muiden joukossa ja hoidettavista on toisilleen seuraa. Aikaisemmin muutto maaseudulle oli paluuta lapsuuden ympäristöön. Nyt on hoidossa jo city-sukupolvea, mutta hekin nauttivat lähes poikkeuksetta maaseudun rauhasta ja luonnosta. Vaihtuvuus on pieni. Monelle perhehoito on lopullinen oma koti. Toiset taas valmentautuvat täällä sairaalaoloista itsenäiseen elämiseen, kertoo osastonhoitaja Raija Sjöblom Helsingin kaakkoisen terveyskeskuksen mielenterveysyksiköstä.
- Jokainen on aluksi koeajalla, jonka jälkeen tehdään ratkaisut. Vähäksi aikaakin voi tulla rauhoittumaan ja voimia kokoamaan. Mutta pitkäaikaiset asukkaat siirtyvät aikanaan vanhainkotiin.

Perheissä asuvat eivät ole välittömän hoidon tarpeessa, mutta heillä on oma lääkäri. Hoitohenkilökunta käy tapaamassa säännöllisesti. Näillä käynneillä selvitetään terveydentila ja lääkitykset.
Laajimmillaan perhehoito oli 1960- ja 1970-luvuilla. Vuonna 1969 kirjattiin ennätykselliset 585 hodettavaa. Perhehoitajat saavat koulutuksen tehtäväänsä ja pitävät yhteyttä oman yhdistyksensä kautta.

Tekstit: Jarmo Vuorinen
Kuva: Jarmo Vuorinen