Meikku 29.5 nro. 2 / 2002. Meilahden seurakunnan lehti.

Aira Samulin elämää tyttären ja äidin sairauden valossa ja varjossa

Meilahden seurakunnan alueella, Pihlajatiellä 14-vuotiaana asunut yrittäjä Aira Samulin on elänyt rikasta ja monivivahteista elämää. Meille Aira on tullut tutuksi viihdealan osaavana ammattilaisena. Aira edustaa myös monien naisten unelmaa menestyä naisena. Mutta kuten Aira itsekin kertoo mikään ei tule ilmaiseksi vaan kaikkeen liittyy oma tarinansa.

Aira Samulin pitää päivittäin yhteyttä Pirjo-tyttäreensä. Tämä on perhehoidossa maaseudulla, mutta ei suinkaan piilotettuna ja unohdettuna.

Airan tarina on vahvasti sidoksissa perheeseen. Airan Äiti toimi tuomarin kirjurina ja hänen isänsä oli sotilashenkilö. Lapsuuden perhe on hänelle arka aihe, sillä hänen äitinsä sairasti mielisairautta.

- Äiti oli sairas koko lapsuuteni. Äitiin piti suhtautua niin, että hän on omituinen.
Airan äidin tila paheni kun hän menetti kaksi poikaansa vuoden välein.
- Äitiä kuitenkin arvostettiin lapsuuteni ympäristön ihmisten keskuudessa.
Airan isä palveli aivan kodin tuntumassa ja Airan äiti vei rintamalottana kahvia ja pullaa isälle. Isän olemassaolo oli Airan mukaan lievittänyt äidin sairautta.
- Piti tottua kuitenkin siihen, että äiti oli hermostunut ja äitiä piti totella.

Airan äiti oli myös päättänyt, että tyttären pitäisi jäädä loppuelämäkseen kotiin vanhaksipiiaksi. Aira kertoo miten äidin ajattelu johti lopulta siihen, että jo 18-vuotiaana hän tahtoi pois kotoa. Tämä ei ollut helppo ratkaisu, koska ennen vanhaan ajateltiin, että lapset ovat vanhempia varten.

Raskaammat ajat perheelle koittivat kun isä kaatui ja perhe joutui muuttamaan Helsinkiin sukulaisten luo. Matka Hyrsylän mutkasta Suomen Itä-Rajalta Helsinkiin on antanut sisukkuutta kestää elämän kolhuja. Aira joutui salaamaan taustansa. Hän kertoo, että ennen ajateltiin hulluja olevan 99 sorttia. Tänä päivänä yhdenmukaistetaan kaikki.
- Mutta toisaalta pelot ja ennakkoluulot ovat yhä olemassa sairaita ihmisiä kohtaan, Aira tuumii.

Aira asettuu voimakkaasti yksilöllisen hoidon taaksi.
- Laitoshoidossa ei huomioida jokaisen sairaan persoonaa ja yksilöllisiä tarpeita.

Aira toivoisi myös että omaisia informoitaisiin enemmän hoitomahdollisuuksista ja lääkkeiden toimivuudesta. Airan oma tytär Pirjo sairastui myös teini-ikäisenä mielisairauteen. Oman tyttären kohdalla, Samulin kertoo, on ollut pakko luottaa siihen, että lääkärit tietävät mitä tekevät. Silti hän mietti miten hän voisi auttaa Pirjoa.
- Kysyin jatkuvasti itseltäni mitä voisin tehdä tyttäreni hyvinvoinnin edistämiseksi.
Vasta monivuotisen omahoitajan hoidon jälkeen Pirjon tila kohentui. Tällä hetkellä Pirjo on hoidossa prhehoitokodissa.
- Tärkeintä on, että tyttärelläni on nyt helpompi olla, toteaa Aira.

Aira ottaa kantaa myöskin ajankohtaiseen aiheeseen, nuorten pahoinvointiin. Aira Samulin kehottaa tomerasti palaamaan ajassa taaksepäin aikaan jolloin äidit olivat kotona.
- Mikään ei korvaa äidin läsnäoloa kotona, äidin on oltava kotona kun lapsi tulee koulusta.
- Myös yhteiskunnan tulisi arvostaa äidintyötä, eikä vain uraputkea, Aira jatkaa.
Lasten pahanolon kustannuksellako joudutaan uraa luomaan, hän kysyy miettivästi. Äidin palkka ja eläketurva tulee saattaa sellaiselle tasolle, että kotonaolo kannattaa. Hän haluaa tunnustusta äidin roolille ja hän myös toivoo, että kaikki ihmiset osoittaisivat ymmärrystä sairaita ihmisiä kohtaan ennakkoluulojen sijaan.

Mikä sitten on Aira Samulinin energisyyden salaisuus ja mikä saa jaksamaan?
- Kymmeniä vuosia surin, että ihanan ja lahjakkaan tyttäreni elämä meni hukkaan. Nyt haluan hänen äitinään tehdä lasten ja nuorten ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Koen sen Pirjon elämän tarkoituksena. Jokaisen ihmisen elämä on tärkeä sellaisena kun se on.

Tähän kauniiseen ajatukseen on hyvä päättää haastattelu. Kiitos Aira.

Tekstit: Andrew Baltzar ja Maria Venhola
Kuvat: Maria Venhola