Aira Samulin
Alkuun Yleistä Artikkelit Hyrsylän Mutka Galleria

<< edellinen |

 

Helsingin Sanomat - kuukausiliite - elokuu 5.8.2000

 

Aira Samulin

Puoli vuosisataa julkisuudessa, mutta silti tanssinopettaja, perheväkivallan uhri, kaupunginvaltuutettu Aira Samulinista on jäänyt jotain kertomatta.

Aira Samulinin elämästä kuvataan tänä kesänä pitkää dokumenttielokuvaa. Hänen tarinansa on julkisuudesta ennestään tuttu, mutta tätä lehtijuttua varten päähenkilö järjesti siihen uusia, hämmästyttäviä kohtauksia.
AIRA SAMULIN. Numero löytyy puhelinluettelosta, samoin faksin numero. Airaa on helppo lähestyä. Hän on kirjoittanut kaksi omaelämäkerrallista kirjaa, ja tänä vuonna hänen elämästään valmistuu elokuva Tangokabaree. Pääroolissa nähdään Aira Samulin, joka esittää Aira Samulinia. Kakkoskodistaan Hyrsylän Mutkassa hän on tehnyt museonähtävyyden, jossa vastaanottaa ryhmi' tilauksesta. Hän on poikkeuksellisen avoin ihminen.


Pirjo oli kaunis ja lahjakas 16-vuotias, kun hän sairastui. Nyt 53-vuotiaana Pirjo haaveilee pääsevänsä kymmenen vuoden kuluttua samaan vanhainkotiin äitinsä Airan kanssa.

 

 

 

 

Perhehoitokodissa tavataan Aira Samulinin Pirjo-tytär.
Aira Samulinista on kirjoitettu puolen vuosisadan aikana satoja tai tuhansia lethijuttuja, ja taas on tarkoitus kirjoittaa yksi. Luulisi hänen jo kyllästyneen, varsinkin kun hän joutuu jälleen puhumaan kohtaamistaan vaikeuksista: perheväkivallasta, mielenterveysongelmista.
Mutta hän vastaa haastattelupyyntöön oikopäätä myöntävästi. Puhelimessa on ystävällisen kuuloinen nainen, joka pyynnöstä keksii lukuisia jutun tekoon sopivia tilanteita: Tänä iltana on elokuvan filmaukset, huomenna pojantyttären syntymäpäivät ja kuun lopulla koko suku kokoontuu Amerikan-siskon vierailun kunniaksi.
Voisimme myös mennä kahville Jorma Uotisen kanssa, joka on Aira Samulinin paras ystävä, Peter Nygårdin lisäksi. Hyrsylän Mutkaan on ehdottomasti tultava. Onhan aika poikkeuksellista, että ihminen on pystyttänyt kotinsa pihalle oman isänsä muistopatsaan niin kuin hän. Isä Viktor Suvio oli rajavartiopäällikkö, joka kaatui sodassa. Ja yksi tilanne voisi olla vierailu Aira Samulinin tyttären Pirjo Samulinin hoitokodissa. Pirjo sairastaa vaikeaa skitsofreniaa. Hän on 53-vuotias ja ollut laitoshoidossa kolmekymmentä vuotta. Pian puhelinkeskustelun jälkeen tapaamme Aira Samulinin ensimmäisen kerran.
Aira Samulin tanssii. Hän on pukeutunut mustaan, muodikkaasti läpikuultavaan luonnonsilkkiseen sifonkihameeseen ja bodyyn. On keskiyö. Kaisaniemen ravintola on suljettu yleisöltä filmausten ajaksi. Nuoremmat valittelevat väsymystä, mutta kovakuntoista Aira Samulinia, huolettaa vain se, että jonakin päivänä kuvaukset päättyvät ja hauskuus loppuu. Hän on 73-vuotias.
Aira Samulinin ympärillä pyörii kymmeniä ihmisiä, kameramiehiä, äänimiehiä, ohjaaja, tuottaja, koreografi, kampaaja, maskeeraaja, vastanäyttelijä. Orkesteri soittaa, tuulettimet pysäytetään.
Ohjaaja käskee: "Hiljaisuus, keskity, kuvaus."
Puhe on eiintyjän ensimmäisestä puolisosta, Helge Samulinista, jonka kanssa avioliitto kesti kuusitoista vuotta.
Valonheittäjät on suunnattu Airan kasvoihin. Äänittäjä pitelee mikrofonia Airan pään yläpuolella. Kamera surisee hiljaa. Aira Samulin puhuu.
"Helge oli kilpatanssija, ja hän etsi partneria. Kerran tanssikiertueella hän näki minut ja sanoi: ' Tuon tytön kanssa minä menen naimisiin. Maailmassa ei mikään mahti voi sitä estää.' Eka kerralla!"
Aira Samulin pyörähtää tanssiaskeleen, kamera kuvaa. Puhe jatkuu: "Me olimme näyttävä pari. Kerran harjoituksissa meillä meni jalat ristiin ja nauroin pelkästä väsymyksestä. Hän löi minua päin naamaa. Ja se oli hän, joka tanssi väärin", Aira iskee kengänkorolla lattiaa ja jatkaa: "Hän rukoili anteeksi: en minä enää koskaan..."Tangokabvareen ohjaaja Pekka Lehto ehdotti Aira Samulinille elokuvan tekoa kymmenen vuotta sitten, jolloin ilmestyi Samulinin toinen omaelämäkerrallinen kirja Auringonpimennys. Se kertoo avioliitosta väkivaltaisen tanssipartnerin kanssa.
Surullisesta avioliittokuvauksesta tuli menestystarina. Moni oli kokenut saman, mutta vain harva oli kertonut helvetistään yhtä peittelemättömästi kuin Aira Samulin.
Elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa. Sen budjetti on seitsemän miljoonaa markkaa ja tekijät tunnustettuja ammattilaisia. Ensimmäistä kertaa suomalainen elokuva käsitellään digitaalisesti jälkeenpäin. Mustavalkoisissa nostalgiakuvissa vain Aira Samulinin tukka jää punaiseksi.
Yökuvaukset ravintola Kaisaniemessä ovat jatkuneet kolme ja puoli viikkoa. T'näkin yönä kuvaukset ja Aira Samulinin esitys jatkuvat aamuun asti:
"Helge oli minua viisi vuotta vanhempi. Hän muistutti ulkonäöltään isääni. Sekä isä että Helge rakastivat minua suuresti, mutta siinä missä isän rakkaus minua kohtaan oli viisasta ja epäitsekästä, Helgen rakkaus oli pelkästään itsekästä ja vaativaa..."
Kamera käy. Aira Samulin on kuvassa.

 

 

 

 

Keskellä yötä Aira Samulin levähtää hetken vastanäyttelijänsä Martti Suosalon vierellä dokumenttielokuvan kuvaustauolla.

Seuraavaksi tapaamme Aira Samulinin keskipäivällä Hyrsylänmutkassa, hänen ja valotaiteilija Ekku Peltomäen yhteisessä kodissa. Tunnin ajomatkan päässä Helsingistä Turkuun päin on komea karjalaismallinen hirsitalo piharakennuksineen, hanhineen, kanoineen ja pässeineen.
Perinteisessä karjalaistuvassa emännän kuulijakuntanan ovat tällä kerralla Porvoon karjalaiset martat. He ovat syöneet pullat ja tyhjentäneet kukalliset posliinikahvikupit pitkien puupöytien ääressä. Talon emäntä Aira Samulin lopettelee puhettaan.
"...mieheni oli väkivaltainen. Hänen vanhempansa hakkasivat häntä. Minunkin äitini löi minua, mutta minä en koskaan alkanut lyödä. Mieheni oli kokopäiväjuoppo. Peitti mielisairauttaan juomisella. Kun erosimme, tyttäremme joutui mielisairaalaan..."
"...kuusitoista vuotta olimme naimisissa. Kirjoitin tästä kirjan, ja sain siitä mielenterveyspalkinnon. Nythän sen sai Tellervo Koivisto. Hänen kirjansa tuotto menee mielenterveystyöhän. Minä laitan kirjatulot isän patsaaseen. Isän syntymästä on kulunut sata vuotta..."Esityksen jälkeen martat selailevat kirjoja ja postikortteja, joissa on Aira Samulinin kuva ja nimikirjoitus.

Luultavasti monet karjalaisista martoista muistavat Aira Samulinin taustan, lapsuuden Hyrsylänmutkan rajakylissä Karjalassa, isän kaatumisen sodassa, evakkoon lähdön. He ehkä muistavat myös Helge Samulinin tarinan lopun. Helge Samulin kuoli jo ennen kirjan julkaisemista, kuusitoista vuotta sitten. Kuollessan hän asui Pelastusarmeijan asuntolassa. Aira Samulin on saanut runsaasti tunnustusta.Vuonna 1999 Aira Samulin valittiin Vuoden onnellisimmaksi ihmiseksi. Vuonna 1998 Aira Samulin valittiin Vuoden innostajaksi ja Vuoden yrittäjäksi. Vuonna 1997 Aira Samulin valittiinb Vuoden liikuttajaksi. Vuonna 1997 Aira Samulin sai Suomen mielenterveysseuran mielenterveyspalkinnon... Vuonna 1953 Aira Samulin valittiin Suomen mannnekiinikuningattareksi..
Haastateltavana Aira Samulin on vuolas, mutta valitsee itse, mitä puhuu ja milloin. Välillä hän eläytyy kertomaansa niin, että päästää itkunkin, välillä muuttuu varovaiseksi. "Älä kirjoita niin, että vaikutan itserakkaalta." Välillä hän pelästyy koko lehtijuttua. "Yksikin väärä sana voi olla vahingollinen. Olen hyvin tarkka."

Pääasiassa hän on hyvin yhteistyöhaluinen. Hän kertoo, että on yksityisyrittäjänä alusta asti hyötymyt julkisuudesta. Se edisti liiketoimintaa. Jo 60-luvulla Samulinin tanssivien mannekiinien Rytmikkäiden muotinäytöksiä järjestettiin yhteistyössä naistenlehtien kanssa.
Pian julkisuus ja yksityisyys alkoivat sekoittua Aira Samulinin elämässä. Sen hän kertoo itse. "60-luvulla toimittajat ehdottivat, että esiintyisin jonkun miehen rinnalla. Joskus tuli tehtyä niin. Ei ihan tuntemattoman kanssa, mutta jos jonkun kanssa tanssittiin diskossa, saatettiin antaa juttu."Sisarensa luona Yhdysvalloissa hän näki, kuinka filmitähtien häitä ja eroja järjestettiin vain, jotta elokuva myisi. "Se oli ajan ilmiö. 1960-luvulla Elizabeth Taylor oli seitsemän kertaa naimisissa."
Aira Samulinin vuoro tuli 70-luvulla. Jaana-lehdellä oli tapana kustantaa julkkisten häitä ja julkaista niistä sitten juttu. Jaanan toimittaja ja valokuvaaja olivat Aira Samulinin sekä hänen miesystävänsä Ekku Peltomäen ystäviä.
"Toimittaja kysyi, että milloin menette Ekun kanssa naimisiin. Sanoin, että milloin vain. Hän otti sen tosissaan. Toimittaja kysyi, missä haluaisimme häät."

He halusivat mennä Niagaran putouksille, joka on yksi maailman suosituimmista häämatkakohteista. "Me lensimme Frankfurtista Jumbojetin ensimmäisessä luokassa. Jaanalla oli yksinoikeus."
Vuosien mittaan Aira Samulin on kertonut yhä enemmän itsestään, rintojen- ja kasvojenkohotusleikkauksia myöten. Ja nyt hän haluaa taas kertoa lisää omasta elämästään, ja siihen hänellä on hyvä syy:
Helsingin kaupunginvaltuutettuna hän puolustaa mielenterveyspalveluja ja Lapinlahden sairaalaa. Siellä on hoidettu hänen äitiään, entistä aviomiestään, tytärtään Pirjoa. Nyt hän haluaa esitellä perhehoitokodin vaihtoehtona laitokselle ja avohoidolle. "Tätä hoitomuotoa ei juuri tunneta. Pirjo on ollut perhehoitokodissa kahdeksan vuotta."

Matka Pirjo Samulinin luokse Askolaan kestää tunnin. Matkalla Aira Samulin valmistelee toimittajaa henkisesti vierailua varten. Iltapäivä on pitkällä.
"Pirjo ei ole tähän aikaan hyvässä kunnossa. Soitan varmistussoiton."
Pirjosta on pätkä myös Tangokabareessa. Kun filmiryhmä tuli kuvaamaan Pirjoa, kamerat oli asetettu valmiiksi. Hoitaja oli kertonut hänelle, että nyt on juhlat. Äiti ennakoi tämänkertaista tapaamista.
"Ensin hän ilahtuu minun tapaamisestani. Sitten harhat ottavat vallan. Hän saattaa kiivastua ja hermostua, pistää hanttiin ja alkaa kiroilla. Jotkut sanovat, että se on Nikkilän kieltä."
Pirjon sairaus puhkesi, kun hän oli kuusitoistakesäinen. "Pirjo oli nuori ja kaunis ja lahjakas, luokkansa priimus, lauloi, tanssi. Hän oli iloinen ja tasapainoinen."
Romahdus tapahtui, kun lapset lomailivat sukulaisten luona maalla. Sukulaisemäntä ihmetteli, kun Pirjo makaa vain. Äiti luuli, että murrosikä voi olla sellainenkin. "Oma murrosikäni jäi sodankauhujen alle."

 

Syksyllä tytär kertoi äidilleen, kuinka koulutoverit näyttävät hirviöiltä. Pirjo itse painautui koulussa seinän viereen ja yritti ajatella, ettei se ole totta.
Teini-iässä Pirjo joutui sairaalaan. Aira Samulin ajatteli, että menee tyttärensä mukana. Ennen tyttären sairastumista heidän luonteensa olivat täsmälleen samanlaiset. Unessa Aira Samulin näki kuolleen isänsä, joka käski kestää.
"Kaikki laitokset eristivät Pirjon tästä maailmasta, myös äidistä. Hän näki minut eri olentoina. Saatoin olla enkeli, pieni vauva, piru, miespuolinen, johon hän on rakastunut. Se tuntui pahalta."
Aira Samulin vei tyttärensä sairaalasta ulos, autoajeluille ja kahvilaan. Kahvilassa Pirjo kersi pöydästä pöytään kertoen: "Olen Aira Samulinin tytär."
Automatkalla tytär näki harhoja. Hän uskoi tekevänsä vauvoja, joita sinkoili konepellille. Siitä hän tunsi syyllisyyttä. Automatkoja piti vähentää. "Hän meni koko ajan pahemmaksi. Maailma supistui ja supistui laitokseen ja tupakkahuoneeseen, ihan pieneksi pisteeksi."

Tie pienenee ja kiemurtelee peltojen ja puutalojen väliin. Ympärillä on kaunis maalaismaisema, keskikesän vihreät pellot, puutalo. Ollaan Helsingin kaupungin terveysviraston kaakkoisen terveyskeskuksen mielenterveysyksikön piirissä.
Pihalla vastaan kävelee harmaatukkainen nainen, hymyilee ja puhuu: "Toi on se joku perkele, että milloin tulet ja nyt sä tulet. Viime kerrasta on jo kaks viikkoa." Hän on Pirjo-tytär.

Äiti ja tytär nauravat ja syleilevät toisiaan. Jatkuva puhe täyttää pihan. Nurmikolla narussa on pieni koiranpentu, jota he hetken ihastelevat yhdessä. "Kaikki on niin helvetin hienosti", tytär kehuu.
Äiti kysyy, mitä tytär piti elokuvan filmauksesta. "Mä olin kuin kotonani. Olen lavalla oma itseni, en niinkään katsomossa."
Perhehoitokodin omistaja Terttu Saarinen on kattanut pöydän puutarhaan. Ympärillä on kukkaistutuksia, pöydän keskellä ihana mansikkatäytekakku.

Äiti kysyy tyttärensä vointia. "Mun pitää kahdesti viikossa tiskata, pedin petaan joka aamu, siivoan huoneeni, käyn kävelemässä. Jos en käytä näitä hyväkseni, potkii mut pois täältä."
Täällä luonnon keskellä Pirjon sairaus on hiukan hellittänyt. Hän saattaa nauraa, laulaa ja vitsailla. Oranssissa hellepaidassaan ja päivettyneenä hän ei näytä ollenkaan potilaalta. "Ei kun mä olen laittanut make uppia, puuderia."
Tytär lusikoi kakkua hyvällä ruokahalulla. Äiti kertoo, että makeannälkä on sukuvika. Aira Samulinilla on kuitenkin kova itsekuri, eikä hän ota lisää kakkua, vaikka mieli tekisi. Välillä tytär poistuu kahvipöydästä kauemmaksi tupakalle.

Sitten äidin puhelin soi. Puhelun ajaksi ei tarvitse poistua seurueesta. Puhelun jälkeen kakkupöydässä istuu kaupunginvaltuutettu Aira Samulin. "Soitti äiti, jonka tytär sairastaa skitsofreniaa. Hän puhui, että pelkää silmäoireita. Muistan hyvin. Silmät alkavat muljahdella päässä. Ymmärrän hyvin. Kyllä perhe on hoidon tarpeessa. Sielullisesti sairaan henkilön läheisten hoitoon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota."

Kaupunginvaltuutetun puhe jatkuu. "Mitä voisin tehdä kaupunginvaltuutettuna tämän eteen? Laitoksia suljetaan, avohoito ei toimi. Hesperiassa tunnen ahdistusta. Mä taistelen Lapinlahden puolesta. Me menetetään se, mutta taistelen", hän sanoo ja rajaa huuliaan. Hän kehoittaa myös muuta pöytäseuruetta puhumaan: "Kehukaa vain perhehoitokotia, että saa julkisuutta."
Perhehoitokodin johtaja Terttu Saarinen kertoo, kuinka perusti oman yrityksensä 1970-luvulla velkarahalla, kun halusi jäädä kotiin pienten lasten kanssa. Hän on hyvin tyytyväinen. Perhehoitokotijärjestelmä täyttää ensi vuonna sata vuotta, se oli olemassa ennen Nikkilän mielisairaalaa.
Myös Pirjo osallistuu koko ajan pöytäkeskusteluun: "Kaikille on omat paikkansa", Pirjo toteaa ja jatkaa: "Kunnioitan sitä, ettet ole enempää vetänyt mua julkisuuteen. Mähän voisin tehdä mitä vain, vetää housut pois. Kaupungilla sanon, että olen Aira Samulinin taiteilijatytär."

Aira Samulin kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, jolloin hän tuo lehdistöä tyttärensä luokse. "On ollut Perhehoito-lehti, kojaa Terttu Saarinen. "Tämä on ihan uutta. Kynnys on ylitetty, kun filmattiin elokuvaa", Aira Samulin jatkaa, muttahoitaja muistaa vielä vähän toisin. "Avussa on kerran ollut." Asiasta ei väitellä. Yhdestä he ovat yksimielisiä: On hyvä, että tästä puhutaan. Näiden asioiden puhujia tarvitaan. Aira Samulin on ottanut sen tehtäväkseen: "Monet eivät kestä. Minä olen sen kynnyksen ylittänyt. Minuun suhtaudutaan positiivisesti."
Vierailun lopuksi otetaan vielä valokuvia. Pirjo puhuu kuvaajalle. "Olet kuin turkkilainen, joka hengittää henkien kanssa samaa aikaa, tässä tapauksessa mun."

Hän selvästi innostuu kuvaustilanteista. Puhe pulppuilee kirsikkapuun alla. Kuvauksen jälkeen Pirjo kiittelee. "Nämä on niitä pieniä ilonhetkiä mun elämässä." Pihapiirissä on kukkapenkkejä, kasvimaa ja ympärillä viljapeltoja, joita Pirjo puhkeaa ylistämään: "Mä rakastan ohrapeltoja, luontoa, pientä kylää, perhehoitoa. Se riittää mulle säestykseksi elämässä."
Lähdettäessä äiti ja tytär taas syleilevät toisiaan. Tunnelma on iloinen.

Tyttären hyväntuulisuus on ilahduttanut äitiä. Paluumatkalla autossa Aira Samulin hokee ääneen itselleen, ettei tällaisten tapaamisten jälkeen saa alkaa toivoa liikaa. Muuten romahtaa seuraavalla kerralla.
Perhehoitokodissa Pirjo on muuttunut parempaan päin. Hän on puhunut valoisasti, että voi päästä samaan vanhainkotiin äitinsä kanssa. Kun Pirjo on kymmenen vuoden kuluttua 63, äiti on 83 vuotta.

Vuosien varrella Aira Samulin on miettinyt erilaisia hoitokeinoja. "Joitakin auttaa uskoon tuleminen, mutta Pirjolla menivät pirut ja jumalat heti sekaisin."
"Pirjolle saattaisi sopia hoitolaitos, jossa teatterin keinoin elettäisiin sitä todellisuutta, mikä on. Jos joku luulee itseään Hitleriksi, saa olla Hitler. Jos joku on Jeesus, saa olla. Ei yritettäisi kitkeä pois lääkkeillä. Jossakin maailmassa tätä on kokeiltu kehitysvammaisille hyvin tuloksin."
Sitten hän muistuttaa hiljaa. "Silloin on vaarallista, kun toivo herää."
Kuitenkin päällimmäiseksi jää ajatus: "Herranen aika mihin hänen kanssaan joudunkaan, kun huomaan, että tällainen julkinen show tekee hänelle hyvää."

Kuva Aira Samulinista täydentyy. Tanssinopettaja, perheväkivallan uhri, itseään 19 vuotta nuoremman miehen vaimo, temperamentikas karjalaisnainen, ja nyt lisäksi kroonisen skitsofreenikon äiti.
Kaikki ovat tyytyväisiä. Mielenterveyspotilaiden asemasta keskustellaan. Karjalan menetystä ei unohdeta. Perheväkivalta muistetaan. Kuukausiliite saa juttunsa.
Syntyy entistä värikkäämpi julkisuuskuva Aira Samulinista, mutta millainen hän on silloin kun ei esiinny pyynnöstä julkisuudessa? Sitä emme saa tietää, sillä tunnemme hänet vain julkisuudesta. Todellisuudessa hän on paljon muutakin, esimerkiksi isoäiti.
Isoäidin luona käydessään Aira Samulinin lapsenlapset varmistavat joskus etukäteen, ettei paikalla vain ole toimittajia.

 

 

 

 

Hyrsylän Mutkassa Aira Samulin esittelee kissansa Hyrsyn.

Aira Samulinilla on kolme lapsenlasta, Niko, Kiti ja Suvi. Hän pitää sanasta "isoäiti". Ylpeä isoäiti kutsuu toimittajan Cafe Engeliin Senaatintorin laidalle, jonne perhe on kokoontunut Suvin syntymäpäivien kunniaksi. Mutta lasten isä Jari Samulin poistuu puolisonsa kanssa heti, kun toimittaja tulee paikalle. Hän loi oman uransa tanssijana ja näyttelijänä. Nyt hän pysyttelee tietoisesti poissa julkisuudesta. Myös lapsenlapset asettavat ehdot ennen kuin suostuvat juttuun, johon isoäiti on heitä pyytänyt. Suvin ikää ei saa mainita, ja aikaa lapsenlapsilla on vain viisitoista minuuttia. He juttelevat tavallisia nuorten asioita.

Suvi kertoo laittavansa rastakampauksen. Niko kertoo palanneensa alkuvuodesta töistä Lapista ja on etsinyt asuntoa Helsingistä. "Mä olen niin ylpeä näistä. Nämä pärjäävät", isoäiti kehuu. Lapsenlapset ovat hyvin realistisia. Niko kertoo työskentelevänsä ravintola-alalla. "Saat sanoa, missä ravintolassa", isoäiti kannustaa: "Se on paras paikka Helsingissä." Niko jatkaa, että haluaisi vaihtaa alaa, mutta ei tiedä, mihin vaihtaisi. "Sä olet vapaa mies. Sulla on kaikki mahdollisuudet", isoäiti kannustaa ja kääntää keskustelun Suviin. "Sä olet saanut ylennyksen."

 

Pian lastenlasten poistumisen jälkeen isoäidin puhelin soi. Niko pyytää, ettei hänenkään ikäänsä mainittaisi. "Nämä ovat niin tarkkoja. Nämä ovat nähneet julkisuuden haittapuolet niin läheltä. Joskus he soittavat ennen kuin tulevat käymään, että ei kai siellä ole toimittajia. Minulla ei ole mitään syytä rikkoa välejä lapsenlapsiini. Kunnioitan heidän tahtoaan. Varsinkin heitä koskevat kohdat haluan tarkistaa. Pirjolle tämä ei ole ongelma. Pirjon ja minun suhde on meid'n oma asia." Ei siis puhuta heistä enempää, vaan siirrytään Aira Samulinin omiin asioihin, yksitysasioihin, ja aloitetaan haastattelu.
Kysytään ensimmäiseksi hänen väkivaltaisesta ex-miehestään, kuten Aira Samulinia haastateltaessa on tapana.

[ sivun alkuun ]

Design by www.lemonnet.fi